Nyt yritän parhaani mukaan saada pääni sisällön kirjalliseen muotoon, mutta aina se ei onnistu niin helpolla. Yritän nyt kuitenkin.
Viimeksi lenkillä ollessani mietiskelin tieteen ja näkymättömän/"yliluonnollisen" suhdetta toisiinsa. Monet ihmiset tekevät suuren eron tieteen ja selittämättömän välille: jos jotain ei voi tieteellisesti todistaa niin se ei ole mahdollinen ja vastaavasti tieteen tutkimukset ovat ainoa tapa lähestyä mitä tahansa asiaa. Tämä on kuitenkin hirvittävän suppea tapa nähdä maailma.
Pallosta voisi sanoa, että se on pyöreä, punainen ja painaa kilon, nämä ominaisuudet ovat mitattavissa ja havaittavissa. Minäkään en voi havaita sen enempää mitä aistini minulle antavat. Unohdamme kuitenkin, että riippumatta siitä minkälainen maailma on, se mitä havaitsemme on vain sähköimpulsseja aivoissamme, joita elimet lähettävät. Silmä reagoi tiettyyn ärsykkeeseen tietyllä impulssilla ja äivot tuottavat tuntemuksia impulssiin reagoiden. Olemme siis omien aistiemme varassa. Kuinka luotettavia meidän aistimme sitten ovat?
Ihmisen aistit vastaanottavat jatkuvasti valtavan määrän ärsykkeitä. Niitä on jopa niin paljon, että aistimme eivät enää ota vastaan kaikki ärsykkeitä vaan turtuvat. Jos aivomme käsittelisivät kaikki ympäristöstä tulevat ärsykkeet, tulisimme hulluiksi. Aivomme siis "oppivat" jatkuvasti, mihin ärsykkeisiin kannattaa reagoida ja mitkä ärsykkeet eivät ole selviytymisemme kannalta tärkeitä. Tässä voi pitää esimerkkinä esimerkiksi jatkuvaa tasaista ääntä. Aluksi kuulemme äänen koko ajan ja se häiritsee, mutta ajan kuluessa totumme ääneen ja kohta emme enää edes kunnolla tajua sen olemassaoloa, jos emme taas keskity siihen. Toinen esimerkki on se, että esimerkiksi kihlasormusta ei muutaman päivän jälkeen enää edes muista tai tunne(kyllä, omasta kokemuksesta puhun:D), koska se on jatkuvasti tasaisesti ihoa vasten.
Sen lisäksi että aivomme oppivat, ne myös täydentävät aistimaamme. Jos ympäristössä on jotain, mitä emme havaitse, aivomme täydentävät sen tilalle olettamamme asian(vaikuttaa vanhat kokemukset ja muu ympäristä mm.). Esimerkki voisi olla silmiemme sokea piste. Eräässä kohdassa verkkokalvoamme ei ole aistisoluja, mutta näkökentässämme ei silti ole mustaa pistettä. Aivomme täydentävät ympäristön jatkumaan pisteen yli. Tätä voi kokeilla esimerkisi testillä, joka selitetään wikipedian silmä -sivulla. Sivun lopussa kerrotaan sokeasta pisteestä ja siitä miten voit paperilla ja kynällä testata sitä!
Aivot täydentävät/tulkitsevat kohteen eri lailla myös silloin, jos ärsyke on jotenki järjenvastainen, odottamaton tai epäselvä. Jos vaikka ulkona kuulet jonkun kummallisen äänen jota et tunnista, aivomme kääntävät sen mielellään joksikin tunnistettavaksi, kuten "ahaa, pöllöhän se siellä murisee". Tässä dokumentissa Tutkimuskohteena LSD puhutaan 35:30 kohdalla "naamaritutkimuksesta" joka (suora lainaus) "tarkastelee sitä miten mieli muuntelee sitä, mitä silmät näkevät". Terve mieli dokumentin mukaan näkee valkoisen naamarin takapuolen etupuolena(jos näytetään samaan aikaan kuvaa sekä etu- että takapuolesta), koska ihmisen aivot olettavat sen olevan normaali oikeinpäin oleva naama(on myös muita optisia harhoja, varmasti jokainen jonkun nähnyt). Sen sijaan mm. skitsofreenikot ja psykedeelisiä aineita nauttineet (kuten lsd:tä. Vaarallinen aine, pysykää erossa!) näkevät sen suurimmaksi osaksi oikeana eli koverana naamarin takapuolena(katsokaa videolta, siinä selitetään paremmin :D) Tämä sen takia, koska näiden ihmisten aivoissa aineet tai sairaus ovat purkaneet aivojen ehdollistumista ja vähentäneet ärsykkeiden suodattamista. Eli skitsofrenikot näkevät tavallaan enemmän ja osan maailmaa todempana kuin normaali terve ihminen. Friikkiä, eikö?
Jännittävää on myös miettiä, olemmeko vauvana ja lapsena aistineet aikuisikää enemmän, koska aivomme eivät ole ehtineet vielä muodostaneet suodattimia tai oppia samalla tavalla? Vauvaiän tiedostaminenkin ja tiedonkäsittely on vajavaista emmekä enää kukaan varmaankaan muista vauva-ajoistamme mitään. Sitähän sanotaan, että lapset ovat herkempiä aistimaan yliluonnollisia asioita.
Miten siis ihmiset voivat kuvitella tietävänsä millainen maailma on, jos ihmisen omat aistit näyttävät vain osan siitä. Miten ihmiset voivat pitää tieteellisiä tutkimuksia ainoana totuutena, jos ihminen saa sellaisia tuloksia kuin haluaa/olettaa saavansa, koska omat aivomme suodattavat sitä mitä aistimme ja muokkaavat sen järjelliseen muotoon? Mitä jos se "yliluonnollinen", jota vaikkapa meediot ja henkiä aistivat ihmiset käyttävät hyväkseen, on vain jotain, mitä aivomme ei ymmärrä ja suodattaa sen pois?
Tätä kaikkea pohdittuani tajusin, miksi tiede ja hengellisyys/näkymätön/"yliluonnollinen" eivät sulje toisiaan pois. Tiede ei kykene koskaan täysin selittämään maailman ilmiöitä kokonaisvaltaisesti, koska ihminen on niin "pieni" tähän maailmaan verrattuna, aistimme niin vähän ja epätäydellisesti ja aistien varassahan me elämme. Minulle ei ole lainkaan hankalaa ajatella, että olisi jokin korkeampi energia/maailmansielu/jumalia jotka näkevät vain enemmän ja joita emme pysty selittämään. On niin paljon muutakin, jota emme näe. Mitään ei pidä purematta niellä mitä kerrotaan mutta kaikki on mahdollista kunnes toisin todistetaan, niin minä ajattelisin.
(jos joku kärsivällinen jaksoi lukea loppuun ja kaipaa tekstille lisää lähteitä niin kommenttiboxiin vain kysymyksiä, on niin myöhä etten enää jaksa nettiä tänään plärätä, pläh...)
(no joo, en jaksa korjailla enää, joku saa huomauttaa, jos tekstistä löytyy epäselvä kohta tai hirrmuinen virrrhe)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti