maanantai 22. elokuuta 2011

Jälleen uusi yritys

Poistin kaikki vanhat merkinnät(kummallista töherrystä ne olivatkin..). Tää bloggaaminen ei ole oikein ottanut onnistuakseen mulla. Monta blogikyhaelmää takana ja kaikki kaatuneet johonkin mystiseen juttuun, eli aiheeseen kyllääntymiseen ja ajanpuutteeseen. Voisi kuvitella, että kotona hengaillessa aikaa olisi vaikka muille jakaa, vai mitä? Tättädää, väärin! Jos kotona itsesi ja miehesi lisäksi taapertaa vaahtosammuttimen kokoinen sankari, ei ylimääräistä aikaa aina ole. Tai jaksamista. Tai kiinnostustakaan, kun elämä koostuu ajoittain vain kakkavaipoista, leikkipuistoissa pyörimisestä ja iltaväsy kiukkuiluista. Rakastan sitä kaikkea todella(siis äitiyttä ja lasta, en välttämättä erityisesti niitä kakkavaippoja), mutta toki sitä pitää olla muitakin asioita elämässä.

Äää, mitenkä tommonen avautuminen tohon ilmesty. Mutta nyt aion kuitenkin perustaa blogin kaikesta random shitistä jota on mun elämässä: Kirjoista, peleistä, animesta, söpöistä asioista, tulevaisuuden haaveista, arjesta ja sen mielettömyydestä, ihanuudesta, uupuneisuudesta sekä luonnosta, mystiikasta... Eli kaikesta mikä on juuri kulloinkin mielen päällä! Sinne kuulkaas mahtuu vaikka minkälaista soopaa.

Telkkarista tulee V niinkuin Verikosto, poika nukkumassa ja mies uittamassa koiraa. Ja näin päätän ensimmäisen merkintäni!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti